Possukukko, perinteinen kukko porsaalla

Kalakukko, muikkukukko tai lanttukukko. Kyllä. Periaate sama mutta sisälmys kunnolla maustettua porsaanlihaa. Hauduttamalla valmistuu sisälmys. Alla on myös ohje fenkoli-perunasurvokseen. Mahtavan makuinen lisuke myös ihan tavalliselle aterialle, muusin sijaan.

Joulukinkun rippeet on usein ongelma. Valmista possukukko. Tee kastike allaolevan ohjeen mukaan ja pilko kinkun rippeet siihen. Anna maustua pienellä lämmöllä noin 30-45 minuuttia ja kasaa kukko. Kastikkeen runko on Henri Alenin loistavista someresepteistä.

Mallaspossun kylkeä tai porsaan niskaa n. 1kg
Punaista chiliä 1 kpl
Inkivääriä n. 10 g
Valkosipulia 7 kynttä
Sipuli 1 iso
Suolaa 2 tl
Pippuria
Soijaa 1 dl
Tummaa olutta 2 dl
Vettä 3 dl

Pekonia lopuksi 1 pkt
  • Ota porsaanliha huoneenlämpöön. 
  • Hiero molemmin puolin  pintaan voimakkaasti, reilusti suolaa ja pippuria. 
  • Laita liha uunivuokaan nahkapuoli alaspäin. 
  • Pilko valkosipuli siivuiksi. 
  • Samoin inkivääri lastuiksi. ( onnistuu hyvin perunankuorimaveitsellä). 
  • Poista chilistä siemenet ja pilko pieneksi. 
  • Pilko iso sipuli karkeaksi. 
  • Lisää uunivuokaan sipulit, inkivääri ja chili. 
  • Lisää uunivuokaan soija ja vesi, sekä olut. 
  • Paista 175 asteessa aluksi noin 1 tunti. 
  • Käännä liha nahkapuoli ylöspäin ja vuoraa foliolla. 
  • Hauduta lihaa nyt 150 asteessa n. 2 tuntia. Kannattaa valella paistinlientä välillä pinnalle. 
  • Pilko liha kohtalaisen pieniksi paloiksi. Lisää takaisin liemeen ja uuniin vielä hetkeksi. Noin 20 minuuttia liemen kanssa tai lämmitä kattilassa.

RUISKUORI POSSUKUKKOON

Kylmää vettä 7 dl
Voita 50 g +
Ruisjauhoja 14 dl
Vehnäjauhoja n. 6 dl
Suolaa 1 rkl
  • Sekoita kylmään veteen jauhot ja suola. 
  • Kääntele aluksi puukauhalla kasaan. 
  • Sulata voi ja lisää taikinaan. 
  • Vaivaa taikina yhtenäiseksi, tasaiseksi massaksi. 
  • Laita jääkaappiin hetkeksi kelmuun.
FENKOLI-PERUNASURVOS

Perunoita 5-6 kpl
Fenkolia n. 100 g
Voita 2 rkl
Maitoa
Suolaa
  • Kuori perunat. 
  • Lohko fenkoli pienenmmäksi ja poista nuppu. 
  • Keitä perunat ja fenkoli suolalla maustetussa vedessä pehmeäksi. 
  • Aja sauvasekoittimella tai survo muusiksi. 
  • Lisää voi, pippuri ja suola. 
  • Maistele ja mausta tarvittaessa lisää.

VALMISTA JA PAISTA KUKKO
  • Kasaa possukukko kuoreensa. 
  • Ota taikina jääkaapista ja leivitä pöytä tai alunen. 
  • Kaulitse tasapaksuksi pohjaksi. Paksuudeltaan saa olla n. 0.5 - 1.0 cm. 
  • Laita keskelle taikinaa pekonisiivut vierekkäin. 
  • Nostele porsaanlihat kastikkeesta, rasvoineen reikäkauhalla ja kasaa pekonien päälle. Yritä saada hieno keko. 
  • Laita vielä fenkol-perunasurvosta ja leivo kaikki kukon muotoon. 
  • Nosta ruiskuori täytteiden päälle. 
  • Painele huolellisesti kaikki saumat kiinni, ettei neste pääse pois kukosta. 
  • VINKKI! Käytä sormissa kylmää vettä saumojen kohdalla. 
  • Käännä saumapuoli alaspäin leivinpaperin päälle ja muotoile lopulliseen, haluamaasi muotoon.
  • Paista 250 asteessa, keskitasolla noin 30 minuuttia. 
  • Voitele pullasudin kanssa voisulaa pintaan kauttaaltaan noin 10 minuutin välein. 
  • Tarkkaile väriä. Pienennä lämpöä 200 asteiseksi uunista ja anna olla vielä 10-15 minuuttia.
  • Voitele vielä pinta voin kanssa ja kääri piukkaan folioon hetkeksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos! Korjaan reseptiäni, mikäli teit paremmin! ;)